Daimonion /

Ajattelumme

Me emme sano
tietävämme.

Koska tiedämme, ettemme tiedä. Voin tietää vain, että olen. Voin ymmärtää, että en tiedä. Ja silti tämä suunnaton maailma avautuu koettavaksi. Oho! Tästä lähdemme. Se on aitoa, se on rehellistä. Se on se, mitä on tässä ja nyt.

Olen. En tiedä.
Oho!
Katsotaan vielä. Myös sitä, minkä luulimme jo tuntevamme.Katso lähemmin

01 / Lähtökohta on tässä

Olen. En tiedä. Oho!

01

Olen.

Olen on tiedon raja. Voin epäillä kaikkea, mitä luulen tietäväni. Mutta epäillessäkin olen. Ennen kuin tiedän, mitä tämä oleminen on, se on jo tässä.

Katso syvemmälle tähän ajatukseen

Olen. Siitä emme pääse taaksepäin.

Lähtökohtanamme on Descartesin ajatus ”Ajattelen, siis olen”. Me tiivistämme sen sanaan ”olen”. Tämä on oma tapamme jatkaa ajatusta: huomio siirtyy ajattelemisesta olemiseen, joka on jo tässä ennen kuin ehdimme selittää sitä.

Voin epäillä aistieni välittämää maailmaa. Voin epäillä muistojani, oppimaani ja sitä, kuka kuvittelen olevani. Voisin erehtyä kaikessa tässä. Mutta epäily ei poista sitä, että jotakin tapahtuu. Epäillessäkin olen.

Tässä tarkoitamme tiedon rajalla sitä kohtaa, johon epäily viimein pysähtyy. Olen. Se ei vielä kerro, mitä olen, mistä olen tullut tai millainen todellisuus on. Näihin kysymyksiin annetut vastaukset ovat jo enemmän kuin tuo ensimmäinen varmuus.

Myös sana ”minä” tuo mukanaan paljon: nimen, menneisyyden, ominaisuudet ja kertomuksen itsestä. Kun sanomme vain ”olen”, jätämme hetkeksi tämän kertomuksen avoimeksi. Olemisen ei tarvitse ensin vastata kysymykseen siitä, kuka olen.

En tarvitse valmista käsitystä itsestäni voidakseni olla tässä. Hengitys kulkee, ääni kuuluu, valo osuu silmiin. Voin erehtyä siitä, miten selitän kokemaani. Kokeminen ei silti odota selitystä.

Olen ei ole vastaus kaikkeen. Se on lähtökohta, josta kysyminen voi alkaa. Jotakin on. Mitä se on, jää tutkittavaksi.

02

En tiedä.

En tiedä on ymmärryksen raja. Kun tunnistan, mihin oma käsitykseni päättyy, sen ulkopuolelle jää tilaa. Minun ei tarvitse tietää valmiiksi voidakseni katsoa, kokea ja ymmärtää lisää.

Katso syvemmälle tähän ajatukseen

Mitä avautuu, kun vastauksen ei tarvitse olla valmis?

Kun ajattelen tietäväni, alan helposti tunnistaa vain sitä, minkä jo tunnen. Annan kokemalleni nimen, sijoitan sen tuttuun selitykseen ja jatkan eteenpäin. Joskus ymmärrys pysähtyy juuri siihen, missä varmuus alkaa.

”En tiedä” tekee oman käsitykseni rajan näkyväksi. Sen sanominen ei sulje maailmaa. Se avaa mahdollisuuden sille, että kohtaamani on enemmän tai toisenlaista kuin osaan ajatella.

Minun ei tarvitse täyttää tätä avointa kohtaa heti. Voin viipyä kysymyksessä, kuunnella loppuun ja huomata, mitä tapahtuu ennen kuin päätän, mitä se tarkoittaa. Myös hämmennys saa olla olemassa.

Avoimuus ei tarkoita muistin, kokemuksen tai tiedon hylkäämistä. Voin pitää niitä mukanani ja silti kysyä, riittävätkö ne tämän hetken ymmärtämiseen. Aiempi käsitykseni saa auttaa katsomaan, mutta sen ei tarvitse päättää ennalta, mitä saan nähdä.

Tämä vaatii rehellisyyttä. Joskus varma vastaus suojaa minua epävarmuuden tunteelta. Uskallanko olla hetken ilman sitä? Uskallanko kohdata jotakin, jolle minulla ei vielä ole sanoja?

En tarvitse tietämistä siihen, että olen tässä ja nyt. En tiedä ei poista kokemista eikä havainnointia. Se voi vapauttaa huomion valmiin vastauksen puolustamisesta siihen, mitä todella kohtaan.

Ymmärrys saa syntyä vähitellen. Sen raja saa siirtyä. Ja jokaisen uuden ymmärryksen äärellä voin huomata uudelleen: kaikkea en tiedä.

03

Oho!

Olen. En tiedä. Ja silti tämä suunnaton maailma avautuu. Valo, metsä, toinen ihminen, koko universumi. Ihmettely ei tarvitse valmista vastausta. Oho!

Katso syvemmälle tähän ajatukseen

Maailma ei odota, että ymmärrän sen.

Vaikka en osaisi selittää mitään tästä, valo liikkuu veden pinnalla. Tuuli tuntuu iholla. Jossakin kuuluu ääni. Toinen ihminen katsoo minua. Kaikki tämä tapahtuu ennen kuin ehdin muodostaa siitä ajatusta.

Olen, vaikka en tiedä. Ja silti voin kokea. Tämä on ihmettelymme ytimessä: tietämättömyys ei jätä meitä tyhjyyteen. Edessämme on suunnaton universumi, jota käsityksemme eivät tyhjennä.

Kun katson puuta, voin tietää sen lajin, iän tai tavan kasvaa. Silti juuri tämä puu, juuri tässä valossa ja tässä hetkessä, on enemmän kuin nuo tiedot. Tuttu nimi ei tee kohtaamisesta loppuun käsiteltyä.

Oho syntyy, kun jokin pääsee yllättämään. Joskus havaitsen jotakin, mitä en ole koskaan ennen nähnyt. Joskus näen tutun asian kuin ensimmäistä kertaa. Hetkeksi lakkaan tietämästä, mitä minun piti huomata.

Ihmettely voi olla iloa, hämmennystä tai hiljaisuutta. Sen ei tarvitse johtaa heti hyödylliseen päätelmään. Kaikkea kohdattua ei tarvitse ottaa haltuun. Voin antaa sen olla ja katsoa vielä.

Silloin myös oma käsitykseni voi muuttua. Maailmassa on tilaa sellaiselle, mitä en osannut odottaa. Minussa voi olla tilaa nähdä se.

Olen. En tiedä. Oho! Ajatus ei sulkeudu tähän. Tästä se aukeaa.

02 / Tilaa uudelle havainnolle

Muutos alkaa siitä, mitä huomataan.

Uuden huomaaminen vaatii usein luopumista vanhoista käsityksistä. Kun kaikkeen ei tarvitse olla valmista vastausta, jää tilaa kohdata jotakin, mitä emme osanneet odottaa. Myös tuttu voi näyttäytyä toisin, jos emme kiirehdi selittämään sitä entiseksi.

Huomaaminen vaatii rehellisyyttä myös itseämme kohtaan. Mitä todella havaitsemme? Mitä toivomme näkevämme? Mitä emme haluaisi huomata? Omat toiveemme, pelkomme ja tottumuksemme vaikuttavat siihen, mihin katsomme ja minkä sivuutamme.

Metsä muuttuu. Sillä ei ole meidän asettamaamme päämäärää, jota kohti sen pitäisi kehittyä. Kun sanomme kehittävämme metsää, tuomme siihen oman käsityksemme siitä, millainen sen pitäisi olla. Siksi haluamme katsoa ennen kuin ryhdymme muuttamaan. Mitä tässä on? Mitä siinä jo tapahtuu? Ja mistä oma halumme muuttaa sitä tulee?

Haluamme ymmärtää sitä, mikä on tässä ja nyt. Annamme havainnon haastaa selityksen, vaikka se horjuttaisi meille tärkeää käsitystä. Joskus muutos alkaa juuri siitä: uskallamme katsoa uudelleen jotakin, minkä luulimme jo ymmärtävämme.

Sokrateen kivipatsas istuu suomalaisessa metsässä järvimaiseman äärellä.

Sokraattinen lähtökohta

Kysymys
ennen vastausta.

Kysymys määrää sen, mitä todellisuudesta ryhdytään näkemään.

Kysymys sisältää aina jo vastauksen hahmon: oletuksia siitä, mitä katsomme ja millainen vastaus olisi mahdollinen. Siksi kysyessämme suuntaamme samalla sitä, mitä voimme huomata.

Vastaus on palautetta kysymyksestä. Se näyttää, mitä kysymys avasi ja mitä se jätti ulkopuolelle. Hyvä kysymys palautuu myös vastaajalle: mitä oikeastaan tarkoitan, kun vastaan näin?

Tästä syntyy liike, jossa ymmärrys voi syventyä. Vastaus auttaa tarkentamaan kysymystä. Tarkentunut kysymys antaa mahdollisuuden nähdä uudelleen.

Miten kysymys sisältää jo vastauksen?

Kysymys ei synny tyhjästä. Se sisältää käsityksen siitä, mitä on olemassa, mikä on merkityksellistä ja millainen vastaus voisi kelvata. Jo kysymyksen sanat asettavat rajat sille, mitä ryhdymme etsimään. Tässä mielessä kysymys sisältää aina jo vastauksen hahmon.

Kun kysyn ”miksi epäonnistuin?”, olen jo nimennyt tapahtuneen epäonnistumiseksi. Kun kysyn ”mitä tapahtui?”, jätän tilaa huomata myös sellaista, mitä ensimmäinen kysymys ei sallinut. Sama tapahtuma voi avautua aivan eri tavalla.

Emme tarkoita, että tietäisimme vastauksen etukäteen. Kysymys kuitenkin ohjaa sitä, mikä voi tulla vastaukseksi. Siksi myös kysymyksen lähtökohta on uskallettava asettaa kyseenalaiseksi.

Mitä vastaus kertoo kysymyksestä?

Vastaus on palautetta kysymyksestä. Se näyttää, mihin kysymys johti huomion, miten se ymmärrettiin ja mitä sen rajoissa voitiin sanoa. Jos vastaus tuntuu kapealta tai vieraalta, voimme tutkia myös sitä, mitä oikeastaan kysyimme.

Vastaaja joutuu tulkitsemaan kysymyksen. Mitä minulta kysytään? Mitä minun odotetaan jo hyväksyvän? Voinko vastata tähän rehellisesti näillä sanoilla? Joskus tarkin vastaus on uusi kysymys, joka tekee alkuperäisen oletuksen näkyväksi.

Vastaus voi myös rikkoa kysymyksen rajat. Jokin odottamaton ei mahdu siihen, mitä luulimme etsivämme. Silloin palautteen arvo on juuri siinä, että se muuttaa käsitystämme siitä, mitä pitäisi kysyä.

Miten kysymys tarkentuu vastaamalla?

Hyvä kysymys ei vain pyydä tietoa. Se kutsuu vastaajaa tutkimaan, miten hän ymmärtää asian ja mihin hänen vastauksensa perustuu. Vastatessa kysymys voi palata hänelle uudessa muodossa: mitä minä oikeastaan tarkoitan tällä?

Myös kysyjä joutuu palaamaan omaan kysymykseensä. Kysyinkö sitä, mitä halusin ymmärtää, vai etsinkö vahvistusta sille, mitä jo ajattelin? Mitä vastaus paljasti sellaista, mitä en osannut kysyä?

Näin kysyminen ja vastaaminen tarkentavat toisiaan. Kysymys suuntaa katseen. Vastaus kertoo, mitä siitä suunnasta näkyi. Seuraava kysymys voi olla täsmällisempi, avoimempi tai kokonaan toinen.

Ymmärrys syvenee, kun annamme tämän liikkeen jatkua. Vastauksen ei tarvitse sulkea kysymystä. Se voi auttaa meitä kysymään viimein sitä, mikä oli vielä piilossa.

03 / Ajattelusta käytäntöön

Miltä tämä näyttää työssä?

Kolme tilannetta omasta työstämme. Emme tienneet vastausta alussa. Kysyimme, tutkimme ja seurasimme sitä, mitä havaitsimme.

01 / Brändi

”Miltä meidän brändi sinun mielestäsi näyttää?”

Ensimmäinen vastauksemme oli: ”En tiedä.” Emme vielä tunteneet yritystä, sen ihmisiä tai asiakkaita. Pelkkää ilmettä katsomalla olisimme voineet kertoa oman makumieltymyksemme. Mutta mitä olisimme sillä ymmärtäneet?

Katso, mitä tutkiminen avasi

Aloimme kysyä, katsoa ja tutkia. Millainen tämä yritys on? Keitä sen asiakkaat ovat? Mitä heidän välillään tapahtuu? Mikä tuntuu omalta, mikä jää piiloon?

Vähitellen jokin alkoi hahmottua. Yksi havainto liittyi toiseen. Sanat ja ilme alkoivat löytää muotonsa siitä, mitä kohtasimme.

Meidän ei tarvinnut tietää vastausta valmiiksi. Eikä tarvinnut tulla hetkeä, jolloin julistaisimme tietävämme yrityksen kokonaan. Riitti, että katsoimme tarkemmin ja annoimme ymmärryksen syntyä.

Oho. Tältähän tämä alkaa näyttää.

02 / Tuotetieto ja tulevaisuus

”Kestävätkö meidän verkkosivumme tulevaisuutta?”

Sivuilla oli tuotteet ja niiden esittelyt. Mutta oliko tieto rakennettu niin, että sitä voisi käyttää myös myöhemmin? Ensimmäinen vastauksemme oli: ”Emme voi vielä tietää.”

Katso, mitä eri tulevaisuudet paljastivat

Aloimme tutkia yritystä, sen asiakkaita ja ympäristöä. Tarkastelimme erilaisia tulevaisuuksia. Mitä jos tekoälyn kyvykkyydet kasvavat nopeasti? Entä jos odotetut läpimurrot jäävät tulematta?

Eri vaihtoehdoissa nousi esiin sama havainto. Tuotetieto kannatti järjestää selkeämmin: niin, että asiakkaan olisi helpompi löytää ja ymmärtää sitä ja että myös ohjelmistot ja tekoäly voisivat hyödyntää sitä.

Ratkaisun hyöty ei riippunutkaan yhden tulevaisuuskuvan toteutumisesta. Se auttaisi jo nyt ja antaisi tilaa myöhemmille muutoksille.

Oho. Emme tiedä, mikä tulevaisuus toteutuu. Mutta tämä näyttää järkevältä jokaisessa tarkastelemassamme vaihtoehdossa.

03 / Verkkokauppa

”Miksi verkkokauppa ei toimi?”

Yritys oli vahva, mutta verkkokauppa hidasteli, kaatui ajoittain ja tuotteita oli vaikea löytää. Ympärillä oli kokeneita toimittajia. Selityksiä riitti, mutta ongelma jatkui. Emme tienneet, mistä se johtui. Aloimme tutkia.

Katso, miten syy löytyi

Toimittajien selitykset olivat lähtötietoa. Niitä piti verrata siihen, mitä verkkokaupassa todella tapahtui. Milloin hitaus ilmeni? Mitä silloin tapahtui? Miten voisimme erottaa mahdolliset syyt toisistaan?

Etenimme pala kerrallaan. Tarkistimme oletuksia, rajasimme vaihtoehtoja ja seurasimme havaintoja myös sinne, mistä ongelmaa ei alun perin etsitty.

Lopulta syy löytyi muualta kuin oli kuviteltu. Siihen asti vastuuta oli siirretty toimijalta toiselle, vaikka yhteistä ymmärrystä ongelman aiheuttajasta ei ollut.

Kun juurisyy saatiin selville, päästiin korjaamaan sitä. Verkkokauppa saatiin taas toimimaan.

Oho. Syy olikin muualla kuin oli oletettu.

04 / Katsotaan yhdessä

Entä seuraava askel?

Aloitetaan siitä, mitä on

Mikä kaipaa
selvittämistä?

Valmista toimeksiantoa ei tarvita. Kertokaa tilanteestanne, niin katsotaan yhdessä ensimmäinen järkevä askel.

Katsotaan yhdessä >